Yhdistyksen jäseneksi voi päästä hyvämaineinen yhdistyksen toimialueella tai sen lähiympäristössä asuva henkilö. Paikkakunnalta pois muuttanut yhdistyksen jäseneksi päässyt henkilö voi edelleenkin olla yhdistyksen jäsen.
Yhdistyksen jäsenet ovat kannattavia-, koe-, nuoriso- tai varsinaisia jäseniä.
Kunniajäseniksi voidaan kutsua henkilöitä, jotka ovat toiminnaallaan tähän erikoisesti ansioituneita.
- kannattavaksi jäseneksi voi yhdistyksen hallitus valita henkilön erillisestä anomuksesta
- koejäseneksi voidaan valita varsinaiseksi jäseneksi pyrkivä henkilö. Jäsenanomuksessa tulee olla yhdistyksen jäsenenä kaksi (2) vuotta olleen henkilön suositus. Koejäsenyys voi kestää korkeintaan kaksi (2) vuotta, jolloin yhdistyksen hallituksen on päätettävä jäsenen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.
- nuorisojäseneksi voidaan hyväksyä 0-18 vuotiaita henkilöitä. Liittymismaksua nuorisojäseniltä ei peritä. Nuorisojäsenestä tulee varsinainen jäsen sinä kalenterivuotena, jolloin nuorisojäsen täyttää 18 vuotta.
- maanvuokraajajäseneksi voi yhdistyksen hallitus valita henkilön, joka vuokraa vastikkeetta yhdistyksen omistamansa tai hallitsemansa alueen kaiken metsästysoikeuden sekä henkilön, joka erityisesti voi edistää yhdistyksen metsästysalueiden laajenemista tai säilyttämistä. Maanvuokraajajäsenellä on normaalit jäsenoikeudet.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Tulosta ja täytä alla oleva kaavake ja toimita se joko sihteerille tai puheenjohtajalle.
|